Suklaamoussekakku vadelmasydämellä
Tämä suklaa-vadelmakakku on kerännyt valtavasti ylistystä vierailtani ja ohjeesta on tullutkin yksi ehdottomista all time favorite resepteistäni. Kakku on täyteläisen suklainen, mutta raikkaan vadelmasisuksen ansiosta ei kuitenkaan yhtään äklömakea.
Käyttämäni pohja on tehty Suklaapossun mielettömän mehevä suklaakakkupohja -ohjeella, jonka annos on puolitettu. Tarvitset kakkua varten kaksi erikokoista irtopohjavuokaa, yhden isomman ja toisen pienemmän. Kuvan kakku on tehty 18cm ja 12cm vuokiin. Voit kuitenkin aivan hyvin käyttää myös isompiakin vuokia, vuokien koko määrittää oikeastaan ainoastaan kakun korkeuden. Mitä pienemmän halkaisijan vuokia käytä, sitä korkeampi kakusta tulee ja mitä suuremman halkaisijan vuokaa käytät, sitä laakeampi ja matalampi kakusta tulee.
Tämän kakun maku paranee sen tekeytyessä jääkaapissa, joten voit hyvin tehdä kakun valmiiksi jo päivää tai vaikka kahtakin ennen tarjoilua. Muista varata valmistukseen tarpeeksi aikaa, koska kakkua täytyy hyydyttää jääkaapissa kahteen otteeseen.
EDIT: Tästä kakusta on lyhyessä ajassa tullut yksi ehdottomista suosikeistani. Niinpä useiden tekokertojen myötä ohje on saanut matkan varrella myös pieniä paranteluja. Olen päivittänyvt ohjetta viimeisimmän kerran 28.10.2018, ja uskon, että nyt olen saanut hiottua sen niin liki täydellisyyttä kuin mahdollista!
Pohja
(Suklaapossun resepti puolikkaana annoksena)
18-22cm kakkuvuokaan
60 g voita
25 g tummaa suklaata (väh. 70%)
0,5 dl rypsiöljyä
1 dl vettä
0,75 dl ranskankermaa (tai piimää tai maustamatonta jogurttia)
0,75 dl ranskankermaa (tai piimää tai maustamatonta jogurttia)
2 kananmunaa
0,75 dl sokeria
0,75 dl fariinisokeria
2,3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
0,75 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,25 tl suolaa
0,5 rkl vaniljasokeria
- Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä kananmunat.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan ja paista kunnes testitikku tulee puhtaana kakusta. Paistamisen loppu puolella, aseta folio kakkuvuoan päälle, jottei pinta pala.
Huom! Vuoan koko vaikuttaa paistoaikaan. Jos käytät 18cm:n vuokaan, pohjasta tulee paksumpi ja paistamiseen menee enemmän aikaa (olisikohan minulla mennyt n. 45min?). Jos käytät suurempaa vuokaa, pohjasta tulee ohuempi, jolloin myös tarvittava paistoaika on lyhyempi. Tarkkaile pohjan kypsymistä ja testaile testitikulla tasaisin väliajoin, ettei pohja pääse paistumaan liian kuivaksi! Heti kun testitikkuun ei enää tartu märkää taikinaa, pohja on valmis!
- Uunista oton jälkeen, anna jäähtyä hieman ennen vuoan irrottamista.
- Jos haluat moussekakun pohjasta paksun, käytä pohja sellaisenaan. Kun pohja on jäähtynyt, voit tasoitella veitsellä kakun pinnasta uunissa mahdollisesti kohonneen kummun pois. Jos pohjasta tuli erittäin paksu (varsinkin jos käytit 18cm vuokaan kuten minäkin), voit halkaista sen puoliksi ja käyttää ainoastaan toisen puolen ja esimerkiksi pakastaa toisen puolen myöhempää käyttöä varten. Pakasteeseen laitetun kakkupohjan voi hyödyntää myöhemmin joko toisen moussekakun pohjana tai sen voi tarjoilla esimerkiksi jälkkärinä jäätelön ja tuoreiden vadelmien kera murentamalla pohja tarjoilukulhoihin paloiksi!
0,75 dl sokeria
0,75 dl fariinisokeria
2,3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
0,75 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,25 tl suolaa
0,5 rkl vaniljasokeria
Vadelmatäyte/Vadelmasydän
200g vadelmia
2 dl vispikermaa
100 g sitruunatuorejuustoa
3-4rkl sokeria tai maun mukaan
3 liivatelehteä
2 rkl vettä
Suklaatäyte
100 g Maraboun maitosuklaata
100 Taloussuklaata
2 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria maun mukaan
2 liivatetta
1,5 rkl vettä
Suklaa ganache
100 g Maraboun maitosuklaata
100 g Taloussuklaata
1,5 dl kuohukermaa
Koristeluun
Tuoreita pensasvadelmia, karhunvatukoita ja sitruunamelissan lehtiä
1. Valmista ensin kakkupohja.
- Käytä 18-22cm irtopohjavuokaa. Voitele kakkuvuoka ja laita uuni lämpenemään 170'C.- Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä kananmunat.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan ja paista kunnes testitikku tulee puhtaana kakusta. Paistamisen loppu puolella, aseta folio kakkuvuoan päälle, jottei pinta pala.
Huom! Vuoan koko vaikuttaa paistoaikaan. Jos käytät 18cm:n vuokaan, pohjasta tulee paksumpi ja paistamiseen menee enemmän aikaa (olisikohan minulla mennyt n. 45min?). Jos käytät suurempaa vuokaa, pohjasta tulee ohuempi, jolloin myös tarvittava paistoaika on lyhyempi. Tarkkaile pohjan kypsymistä ja testaile testitikulla tasaisin väliajoin, ettei pohja pääse paistumaan liian kuivaksi! Heti kun testitikkuun ei enää tartu märkää taikinaa, pohja on valmis!
- Uunista oton jälkeen, anna jäähtyä hieman ennen vuoan irrottamista.
- Jos haluat moussekakun pohjasta paksun, käytä pohja sellaisenaan. Kun pohja on jäähtynyt, voit tasoitella veitsellä kakun pinnasta uunissa mahdollisesti kohonneen kummun pois. Jos pohjasta tuli erittäin paksu (varsinkin jos käytit 18cm vuokaan kuten minäkin), voit halkaista sen puoliksi ja käyttää ainoastaan toisen puolen ja esimerkiksi pakastaa toisen puolen myöhempää käyttöä varten. Pakasteeseen laitetun kakkupohjan voi hyödyntää myöhemmin joko toisen moussekakun pohjana tai sen voi tarjoilla esimerkiksi jälkkärinä jäätelön ja tuoreiden vadelmien kera murentamalla pohja tarjoilukulhoihin paloiksi!
2. Valmista seuraavaksi vadelmasydän kakkuun.
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Soseuta vadelmat ja sekoita sekaisin tuorejuuston kanssa. (Jos käytät ulkolaisia pakastevadelmia, muista kuumentaa ne ensin ja jäähdyttää hetki ennen tuorejuuston joukkoon sekoittamista.)
- Kiehauta vesi ja sekoita siihen liivatelehdet. Kaada seos ohuena nauhana
vadelmatuorejuustoseokseen samalla koko ajan vatkaten.
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja yhdistä sen jälkeen vadelmatuorejuustoseoksen kanssa. Lisää sokeria maun mukaan, maistele välissä!
- Aseta kakkupohja tarjoilulautaselle ja sen jälkeen kakkupohjan päälle pienemmän irtopohjavuoan reunarengas. (Jos omistat reunakalvon, voit käyttää sitä renkaan sisällä sileän pinnan saamiseksi, mutta tämä ei ole pakollista). Kaada vadelmatäyte renkaaseen ja nosta kakku jähmettymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai esimerkiksi yön yli.

3. Kun vadelmasydän on jähmettynyt, valmista suklaamousse
- Mittaa tuorejuusto vatkauskulhoon ja jätä huoneenlämpöön lämpiämään toviksi.
- Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä pienissä erissä, välissä sekoittaen. Anna suklaan jäähtyä hetki huoneenlämmössä.
- Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä pienissä erissä, välissä sekoittaen. Anna suklaan jäähtyä hetki huoneenlämmössä.
- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja valuta suklaa tuorejuuston joukkoon koko ajan samalla vatkaten.
- Kiehauta vesitilkka ja sulata joukkoon liivatelehdet. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Valuta liivateseos ohuena nauhana suklaa-tuorejuuston joukkoon samalla koko ajan vatkaten.
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja yhdistä lopun täytteen joukkoon. Maista ja makeuta oman makusi mukaan tomusokerilla.
- Irrota kakusta reunavuoka vadelmasydämen ympäriltä. Jos et käyttänyt reunakalvoa, voit käyttää irroittamiseen apunasi paistotikkua tai veistä, jolla pyöräyttää ensin reunat irti vuoasta ennen renkaan poistamista.
- Aseta nyt isomman vuoan reuna takaisin kakun ympärille (jälleen voit käyttää lisäksi reunakalvoa) ja lusikoi sitten suklaamousse kakun päälle. Varmista lusikan avulla painellen, että moussea tulee tasaisesti kakun reunoille, eikä sinne jää tyhjiä ilmataskuja.
- Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään taas vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

- Irrota reunavuoka kakun ympäriltä. Voit tarvittaessa siloitella kakun pintaa kuumaan veteen kastetulla veitsellä.
4. Valmista suklaaganache ja koristele kakku
- Pieni suklaat rouheeksi ja kaada syvälle lautaselle.
- Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaarouheen päälle. Anna seistä hetken (30s-1min) koskematta ja sekoita sen jälkeen suklaa ja kerma tasaiseksi massaksi.
- Anna ganachen hetki jäähtyä ja paksuuntua huoneenlämmössä ja valuta sitä sen jälkeen kakun reunoille. Nosta loppu ganache jääkaappiin jäähtymään kunnolla jääkaappikylmäksi.
- Kun ganache on jäähtynyt, vaahdota se sähkövatkaimella vaahdoksi. Pursota vaahdosta kakun päälle ruusukkeet.
- Viimeistele koristelu tuoreilla marjoilla.

Herkullisia kahvitteluhetkiä tämän suklaa-vadelmaihanuuden kanssa!
Kommentit
Lähetä kommentti