Lime-valkosuklaajuustokakku





Lime-valkosuklaajuustokakku on mukavan pirtsakka ja raikas kakku kahvipöytään. Limen ja  valkosuklaan lisäksi kakussa maistuu kookos. Koristelemalla kakun limelohkoilla, oreokekseillä, valkosuklaapaloilla, sekä tuoreilla mintun tai sitruunamelissan lehdillä saat kakusta pienellä vaivalla myös upean näköisen katseidenvangitsijan! Jos kahvittelijoista löytyy keliaakikkoja tai muuten viljoja välttäviä, kakusta saa helposti gluteenittoman valitsemalla pohjaa varten gluteenittomia dominokeksejä.

Pohja

250 g dominokeksejä
75 g voita

- Sulata voi ja murskaa dominokeksit (käy kätevästi esim. tehosekoittimessa).

-  Sekoita voi ja keksimuru keskenään ja kaada halkaisijaltaan n. 24cm irtopohjavuokaan. Nosta pohja jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Täyte

6 liivatelehteä
400 ml kookoskermaa jääkaappikylmänä (esim. 
400 g tuorejuustoa
200 g maitorahkaa
1-2 dl sokeria (maun mukaan)
2 limetin raastettu kuori
2 limetin mehu
1 - 1,5 dl limecurdia
150 g valkosuklaata


- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

- Kaada tuorejuusto ja maitorahka kulhoon ja sekoita keskenään. Sulata valkosuklaa ja valuta tuorejuusto-maitorahkaseoksen joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. 

- Raasta kahden limetin kuori ja purista limeteistä mehu. Lisää sekä kuoriraaste, että mehu tuorejuustoseoksen joukkoon. Lisää joukkoon myös 1 dl limecurdia.

- Vatkaa jääkaappikylmä kookoskerma ja 1 dl sokeria vaahdoksi ja sekoita tuorejuustoseoksen kanssa sekaisin. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa sokeria ja/tai limecurdia.


 

 Koristeluun

dominokeksejä
mintun tai sitruunamelissan lehtiä
valkosuklaata
1-2 limeä

- Halkaise dominokeksit, viipaloi limet ja leikkaa suklaa erikokoisiksi paloiksi ja asettele kakun päälle. Valkosuklaasta voi myös raastaa suiroja kakun päälle juustohöylällä. Lisää vielä lopuksi mintun tai sitruunamelissan lehdet.





Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Gluteeniton ja maidoton mutakakku

Suussasulava kinkku-pekonipiirakka (G)

Laktoositon ja gluteeniton suklaa-vadelmamoussekakku